Pyydämme kuittaamaan pelastussuunnitelman luetuksi tutustuttuasi siihen.
Voit kuitata pelastussuunnitelman luetuksi tämän sivun alareunasta.
Sisällys
Johdanto
Pelastussuunnitelman laadinta, ylläpito ja tiedottaminen perustuvat pelastuslain (379/2011) vaatimukseen. Tässä pelastussuunnitelmassa on selostus:
- vaarojen ja riskien arvioinnin johtopäätelmistä;
- rakennuksen ja toiminnassa käytettävien tilojen turvallisuusjärjestelyistä;
- henkilöille annettavista ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi;
- mahdollisista muista kohteen omatoimiseen varautumiseen liittyvistä toimenpiteistä. (Pelastuslaki 379/2011, 15 §.)
Pelastussuunnitelma on pidettävä ajan tasalla ja siitä on tiedotettava tarvittavalla tavalla asianomaisen rakennuksen tai muun kohteen henkilöille. (Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 407/2011, 2 §.)
Pelastuslaissa on myös muita vaatimuksia turvallisuudelle, näistä tärkeimpinä:
Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että:
- tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen sekä leviämisen vaara on vähäinen;
- rakennuksessa olevat henkilöt pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin;
- pelastustoiminta on tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa mahdollista;
- pelastushenkilöstön turvallisuus on otettu huomioon. (Pelastuslaki 379/2011, 9 §.)
Seuraavat varusteet ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti:
- sammutus-, pelastus- ja torjuntakalusto;
- sammutus- ja pelastustyötä helpottavat laitteet;
- palonilmaisu-, hälytys- ja muut onnettomuuden vaaraa ilmaisevat laitteet;
- poistumisreittien opasteet ja valaistus;
- väestönsuojien varusteet ja laitteet. (Pelastuslaki 379/2011, 12 §.)
Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan:
- ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä;
- varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa;
- varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät;
- ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi. (Pelastuslaki 379/2011, 14 §.)
Kohteen perustiedot
Perustiedot
Kiinteistön nimi | Natura-rakennus |
---|---|
Kiinteistön osoite |
Vesilinnantie 5 20500 TURKU |
Rakennusten määrä | 1 |
Kiinteistön omistaja | Suomen Yliopistokiinteistöt Oy |
Rakentamisvuosi | 1958 |
Paloluokka | P2 |
Muut tiedot
Kohde kuuluu seuraavaan pelastustoimen alueeseen: Varsinais-Suomi. Pelastuslaitoksen arvioitu saapumisaika kohteeseen on n. 7 minuuttia.
Paloilmoittimen hoitaja | L&T |
---|---|
Kiinteistönhoito | Lassila ja Tikanoja Oy puh. 010 6367000 päivystys 010 6367000 |
Vesiyhtiö |
Turun Seudun Vesi Oy
puh. 040 8304400 |
Vartiointiliikkeen yhteystiedot |
X-SEC OY - Turun yliopisto
puh. 010 5710157 http://www.xsec.fi |
Kiinteistön vakuutusyhtiö |
If
puh. 010 191919 http://www.if.fi |
Kokoontumispaikka | Feeniks- kirjaston edessä oleva aukio |
Varakokoontumispaikka | Tarvittaessa kokoontumispaikalta evakuoidaan edelleen suojaan tai kotiin viranomaisten ohjeiden mukaan. |
Väestönsuojien määrä | 2 |
Väestönsuojan sijainti VSS1, VSS2 | Kasvimuseon kellarikerros |
Lämmitysmuoto | Kaukolämpö |
Veden pääsulku | Quantum-rakennuksessa, kellarikerroksessa, hallintosiiven alapuolella huoneessa p.093 |
Sähköpääkeskus | Quantum-rakennuksen puoleisessa päädyssä, kellarikerroksessa tila nro h.K-07.2 |
Ilmanvaihtokone |
|
Ilmanvaihdon hätä-seis |
Eläinmuseon sisäänkäynnillä ja Naturan aulassa |
Organisaatio
Yliopiston turvallisuuspäällikkö |
Kimmo Levander puh. 029 4504970 kimmo.levander@utu.fi |
---|---|
Turvallisuussuunnittelija |
Kalevi Markkanen puh. 050 3416528 kjmmar@utu.fi |
Kiinteistön turvallisuushenkilöt
Turvallisuusvalvoja
1. krs. |
Nina Aro Turun Yliopisto puh. 029 4502038 nina.aro@utu.fi |
---|---|
Turvallisuusvalvoja
2. krs. |
Timo Vuorisalo Turun Yliopisto puh. 029 4504239 timovuo@utu.fi |
Turvallisuusvalvoja
Eläinmuseo |
Varpu Vahtera Turun Yliopisto puh. 029 4504176 varpu.vahtera@utu.fi |
Turvallisuusvalvoja
Kasvimuseo |
Sanna Huttunen Turun Yliopisto puh. 029 4504353 shuttu@utu.fi |
Turvallisuusvalvoja
Kellari |
Jorma Nurmi Turun Yliopisto puh. 029 4504225 jornur@utu.fi |
Yliopiston turvallisuuspäällikkö |
Kimmo Levander puh. 029 4504970 kimmo.levander@utu.fi |
Väestönsuojan hoitaja VSS1 | L&T |
Kiinteistön työsuojeluorganisaatio
Työsuojelupäällikkö |
Satu Alanko Turun Yliopisto puh. 046 9203272 satu.alanko@utu.fi |
---|
Kiinteistön tärkeät numerot
Tehtävä | Nimi | Puhelinnumero | Päivystysnumero |
---|---|---|---|
Huoltoyhtiö | Lassila ja Tikanoja Oy | 010 6367000 | 010 6367000 |
Vartiointiliikkeen yhteystiedot | X-SEC OY - Turun yliopisto | 010 5710157 |
Nimi | Puhelinnumero | |
---|---|---|
Kameravalvonta: Huoltohenkilö | Kalevi Markanen | 050 4316528 |
Muut tärkeät numerot
Toimija | Puhelinnumero | Päivystysajat |
---|---|---|
Hätänumero | 112 | 24 h |
Myrkytystietokeskus | 0800 147 111 | 24 h |
Riskit
Kartoitetut merkittävimmät riskit
- Tulipalo rakennuksen tiloissa saattaa aiheuttaa pahimmillaan henkilövahinkoja ja toiminnan pysähtymisen pitkäksikin aikaa.
- Sairaskohtaus tai tapaturma saattaa pysäyttää opetustoiminnan joksikin aikaa.
- Ilkivalta tai omaisuusrikokset saattavat vaikeuttaa opetustilanteita, esim. av-laitteiden varkaudet.
- Vaarallisten aineiden onnettomuus maantiellä, rautatiellä tai lähialueen teollisuudessa saattaa pahimmillaan pysäyttää kiinteistön toiminnan pitkäksikin aikaa.
- Keskeytykset energianjakelussa saattaa pysäyttää kiinteistön toiminnan joksikin aikaa.
Toteutetut toimenpiteet
- Vaaratilanteita ehkäistään henkilökuntaa kouluttamalla ja perehdyttämällä heidät esim. alkusammutuskaluston sijaintiin ja käyttämiseen.
- Ensiaputaidot ovat myös tärkeitä. Henkilökunnan kykyä ensiavun antamiseen ja elvyttämiseen on ylläpidettävä ea-kursseilla. Pelastussuunnitelman lopusta löytyy toimintaohjeita erilaisiin hätätilanteisiin
- Tulityökäytäntö ylläpidetään tulitöistä annetun suojeluohjeen mukaisesti.
- Omaisuusvahinkojen minimoimiseksi tulee henkilökunnalle ja opiskelijoille korostaa arvoesineiden ja rahojen turvallista säilytystä sekä tiloissa liikkuvien vieraiden valvontaa. Jo pelkästään työhuoneiden lukitseminen huoneesta poistuttaessa ehkäisee omaisuusrikoksia.
- Jokaisesta läheltä piti-tilanteesta tulee tehdä ilmoitus intran työsuojelusivulla olevan linkin kautta
Turvallisuusjärjestelyt
Toimitilaturvallisuus
Kiinteistössä on kameravalvonta
Sijainti | Koko rakennus |
---|---|
Kuvaus | 12 Kpl:tta Ip-Kameroita |
Huoltohenkilö |
Kalevi Markanen puh. 050 4316528 |
Sammutuskalusto
Sijainti | Sammutuskalusto | Kuvaus |
---|---|---|
Toimitiloissa | Käsisammutin | Yhteensä 16kpl |
Toimitiloissa | Pikapaloposti | Kerroksittain käytävällä |
Toimitiloissa | Sammutuspeite |
- vähintään vuoden välein kun käsisammutin on alttiina sammuttimen toimintakuntoon vaikuttaville tekijöille, kuten kosteudelle, tärinälle tai lämpötilojen vaihtelulle (ulkotilat)
- vähintään kahden vuoden välein (sisätilat)
- Pikapalopostien toimivuus tulee tarkastaa vuoden välein. Pikapalopostien letkujen koeponnistus tulee tehdä viiden vuoden välein.
Turvalaitteet
Poistumisopastus
Poistumisopastuksella osoitetaan poistuminen rakennuksesta. Viallisista tai puutteellisista opasteista on ilmoitettava kiinteistöhuoltoon.
Kuvaus | Akkuvarmenteiset poistumisopasteet |
---|---|
Kattavuus | Rakennuksen poistumisreitit ja uloskäynnit |
Ilmanvaihdon pysäytys
Mikäli rakennukseen kohdistuu ulkoinen vaara, kuten palokaasut viereisestä rakennuksesta, tulee ilmanvaihto sulkea. Tällöin pelastusviranomainen antaa yleensä hätätiedotteen, jossa annetaan myös lisäohjeita ja kehotus ilmanvaihdon pysäytykseen.
Ilmanvaihdon saa pysäyttää kuka tahansa.
Ilmanvaihdon pysäytys: Eläinmuseon sisäänkäynnillä ja Naturan aulassa
Ensiapu
Työturvallisuuslain (738/2002) 46 § mukaan työnantajan on huolehdittava työntekijöiden ja muiden työpaikalla olevien henkilöiden ensiavun järjestämisestä, annettava ohjeet ensiavun saamiseksi sekä varattava työpaikalle tai sen välittömään läheisyyteen riittävä määrä asianmukaisia ensiapuvälineitä.
- Ensiaputarvikkeista vastaa: Juha Pottila puh. 050 5972158.
Tarvike | Sijainti |
---|---|
Defibrillaattori | 1krs. Palvelupisteen vieressä. |
Paloturvallisuus
Automaattinen paloilmoitinjärjestelmä
Automaattisen paloilmoitinjärjestelmän tarkoituksena on varoittaa kiinteistön käyttäjiä alkavasta palosta. Järjestelmä havaitsee tulipalon nopeasti ilmaisimien reagoidessa paloon ja palokellot alkavat soida. Järjestelmä välittää hälytyksen automaattisesti hätäkeskukseen.
Sijainti | Eläinmuseon ovella |
---|---|
Kattavuus | Koko rakennus |
Hoitaja | L&T |
Ilmoituksensiirtoyhteyden toiminnallisuuden varmistaminen
- Määräaikaishuollot ja vikakorjaukset
- Ilmoituksensiirtoyhteyden kuukausikokeilu
- Määräaikaistarkastukset
Toimenpiteet ilmoituksensiirtoyhteyden vian ilmaantuessa
Mikäli havaitaan vika ilmoituksensiirtoyhteydessä, järjestetään kiinteistössä valvonta tehostetusti henkilökunnan voimin.
- Yhteys hätäkeskukseen
- Päivystäjä valvomaan paloilmoitinkeskusta
- Päivystäjä suorittaa tarvittaessa hätäilmoituksen ja opastaa pelastuslaitosta palokohteeseen
Palo-osastointi
Palo-osastoinnin tarkoitus on palon sattuessa estää palokaasujen ja palon leviäminen sekä turvata ihmisten poistuminen. Tämän takia on erityisen tärkeää, että palo-ovet pidetään kiinni. Palo-ovia ei saa kiilata auki.
Käyttötavaltaan tai palokuormaltaan oleellisesti toisistaan poikkeavat tilat on muodostettu eri palo-osastoiksi, jos on tarpeellista henkilöiden tai omaisuuden suojaamiseksi. (käyttötapaosastointi)
Poistumisreitit
Poistumisturvallisuuden periaatteena on, että rakennuksen kaikista tiloista on joka hetki päästävä poistumaan vähintään kahta kulkureittiä pitkin ilman avainta tai muuta oven avausvälinettä. Ovia ei saa pitää työaikana takalukossa. Uloskäyntien edessä ei saa säilyttää tavaraa.
Tulityöt
Tulityöt määritellään töiksi, joissa syntyy kipinöintiä tai joissa käytetään liekkiä tai muuta lämpöä ja joka aiheuttaa palovaaraa. Tällaisia töitä ovat mm. kaasu- ja kaarihitsaus, poltto- ja kaarileikkaus, laikkaleikkaus ja metallien hionta, joista syntyy kipinöintiä, sekä työt, joissa käytetään kaasupoltinta, muuta avotulta tai kuumailmapuhallinta. Tulitöille on aina niiden palovaaran vuoksi harkittava vaihtoehtoisia menetelmiä.
Tulitöiden suorittaminen tilapäisellä tulityöpaikalla vaatii aina tulityöluvan. Tulityön suorittajalla on oltava voimassa oleva tulityökortti.
Paloilmoitinlaitteiston hoitajan on huolehdittava tarpeellisista irtikytkennöistä, jotta tulityöt tai muut remonttityöt eivät aiheuta aiheetonta paloilmoitusta.
Mahdolliset paloilmoitinjärjestelmän irtikytkennät on kytkettävä takaisin päälle.
Poistumisjärjestelyt
- Hätätilanteessa poistumista johtaa ja ohjaa
- Henkilökunta
- Mistä ja miten poistutaan?
- Merkittyjä turvallisia poistumisreittejä pitkin ulos ja edelleen kokoontumispaikalle.
- Mitä on suljettava?
- Ovet ja ikkunat. Tietokoneet lukitaan.
- Mitä on tehtävä ja kuka tekee ennen poistumista?
- Pyritään varmistamaan, että kaikki ovat poistuneet tiloista ulos. Uloskäynneille jätetään henkilökunnan edustaja varmistamaan, että kukaan ei mene takaisin sisään ennen kuin siihen annetaan lupa.
Jälkivahinkojen torjunta
Jälkivahinkojen torjunnan tavoitteena on ehkäistä vahinkojen syntymistä, rajoittaa ja minimoida syntyneiden vahinkojen vaikutuksia sekä saattaa tilanne mahdollisimman nopeasti ennalleen.
Toimintaohjeita
Seuraavilla sivuilla on selostus ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi. Lue toimenpideohjeet tarkasti!
Oikeat toimenpiteet, ratkaisut ja valinnat ehkäisevät ja rajoittavat onnettomuuksia. Vahinkoja voidaan näin minimoida tai ne voidaan poistaa kokonaan.
Turvallisuus on kaikkien yhteinen asia!
Turvallisuusorganisaatio
Kiinteistön turvallisuushenkilöt
Turvallisuusvalvoja
1. krs. |
Nina Aro Turun Yliopisto puh. 029 4502038 nina.aro@utu.fi |
---|---|
Turvallisuusvalvoja
2. krs. |
Timo Vuorisalo Turun Yliopisto puh. 029 4504239 timovuo@utu.fi |
Turvallisuusvalvoja
Eläinmuseo |
Varpu Vahtera Turun Yliopisto puh. 029 4504176 varpu.vahtera@utu.fi |
Turvallisuusvalvoja
Kasvimuseo |
Sanna Huttunen Turun Yliopisto puh. 029 4504353 shuttu@utu.fi |
Turvallisuusvalvoja
Kellari |
Jorma Nurmi Turun Yliopisto puh. 029 4504225 jornur@utu.fi |
Yliopiston turvallisuuspäällikkö |
Kimmo Levander puh. 029 4504970 kimmo.levander@utu.fi |
Väestönsuojan hoitaja VSS1 | L&T |
Avun hälyttäminen
Kaikissa kiireellisissä hätätilanteissa, olipa kyse sitten poliisin, pelastustoimen, sairaankuljetuksen tai sosiaalitoimen kiireellisestä avuntarpeesta SOITA NUMEROON: 112
- Soita hätäpuhelu itse, jos voit
- Tärkeää on, että hätäpuhelun soittaa se, jota asia koskee. Hänellä on tietoja, joita päivystäjä tarvitsee määritellessään millaista apua paikalle lähetetään. Välikäsien kautta tuleva puhelu voi viivästyttää avun paikalle tuloa.
- Kerro, mitä on tapahtunut
- Hätäkeskuspäivystäjä kysyy soittajalta tietoja tapahtuneesta, jotta hän osaa tarvittaessa lähettää tilanteeseen oikean avun.
- Kerro tarkka osoite ja kunta
- Hätäkeskuksen alueella saattaa olla useita samoja osoitteita eri kunnissa. Siksi on tärkeää kertoa osoitteen lisäksi tapahtumapaikkakunta.
- Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin
- Päivystäjän esittämillä kysymyksillä on tarkoituksensa. Kysymykset eivät viivästytä avun hälyttämistä. Kiireellisessä tapauksessa päivystäjä hälyttää jo puhelun aikana auttamaan tulevat viranomaiset ja yhteistyökumppanit, sekä antaa näille lisätietoja tapahtuneesta.
- Toimi annettujen ohjeiden mukaan
- Päivystäjä on koulutettu antamaan ohjeita eri tilanteisiin. On tärkeää noudattaa annettuja ohjeita. Oikein suoritetuilla ensitoimenpiteillä on usein merkitystä tilanteen lopputuloksen kannalta.
- Lopeta puhelu vasta saatuasi siihen luvan
- Liian aikainen puhelun päättäminen voi hidastaa auttajien paikalle saapumista. Saatuasi luvan puhelun päättämiseen, sulje puhelin. Pidä linja vapaana. Päivystäjä tai kohteeseen saapuva auttaja voi tarvita lisätietoja tapahtuneesta.
Sairauskohtaus tai tapaturma
- Selvitä ja tarkista
-
- Mitä on tapahtunut?
- Tarkista henkilön tila (herääkö, hengittääkö).
- Anna tarvittaessa ensiapua
-
- Tajuton, mutta hengittävä potilas käännetään kylkiasentoon.
- Jos henkilö ei hengitä, aloita ensiapu osaamisesi ehdoin.
- Tee hätäilmoitus
-
- Soita numeroon 112.
- Kerro, mistä soitat. Vesilinnantie 5, TURKU
- Kerro, mitä on tapahtunut.
- Toimi ohjeiden mukaisesti.
- Ilmoita potilaan tilassa tapahtuneista muutoksista hätäkeskukseen.
Tulipalo
- Pelasta ja varoita
-
- Pelasta välittömässä vaarassa olevat ja varoita muita.
- Ohjatkaa ihmiset kokoontumispaikalle.
- Sammuta ja rajoita
-
- Yritä alkusammutusta, vältä savua. Älä vaaranna itseäsi.
- Rajoita palon sekä savun leviämistä sulkemalla palotilaan johtavat ovet ja ikkunat.
- Hälytä
-
- Käytä paloilmoitinpainiketta palokunnan hälyttämiseen sekä varoittaaksesi muita palokelloilla.
- Päästyäsi turvalliseen paikkaan soita numeroon 112 (myös käytettyäsi paloilmoitinpainiketta).
- Kerro mistä soitat ja missä palaa (osoite ja kerros) ja onko ihmisiä vaarassa.
- Älä katkaise puhelua ennen kuin saat luvan.
- Opasta
-
- Opasta pelastushenkilöstö paikalle.
Evakuointitilanteessa kokoontumispaikka on: Feeniks- kirjaston edessä oleva aukio
Varakokoontumispaikka: Tarvittaessa kokoontumispaikalta evakuoidaan edelleen suojaan tai kotiin viranomaisten ohjeiden mukaan.
Toiminta palohälytystilanteessa
Rakennuksessa on automaattinen paloilmoitinlaitteisto, joka antaa hälytyksen pelastuslaitokselle. Palohälytyksen kuullessaan jokaisen on viipymättä poistuttava rakennuksesta.
- Ota mukaasi ulkovaatteet, jos ne ovat lähettyvilläsi.
- Sulje ovet ja ikkunat.
- Käytä poistumiseen lähintä mahdollista poistumistietä.
- Opasta asiakkaita ja vieraita.
- Soita turvallisesta paikasta numeroon 112 ja anna lisätietoja tilanteesta. Samalla varmistat, että hätäkeskus on saanut tiedon palosta.
- Siirry kokoontumispaikalle, älä jää sisäänkäyntien edustoille.
- Kokoontumispaikalta ei saa poistua ilman erillistä lupaa.
Vaara on ohi vasta, kun pelastuslaitos antaa luvan palata rakennukseen. Kiinteistön turvallisuushenkilöstö välittää tiedon sisälle siirtymisestä henkilökunnalle.
Toiminta kokoontumispaikalla
Kun ihmiset ovat poistuneet rakennuksesta ja edenneet kokoontumispaikalle, alkaa henkilökunnan edustaja johtaa toimintaa. Tilanteen mukaan on pohdittava, onko turvallista jäädä nimetylle kokoontumispaikalle, vai onko ihmiset ohjattava toisaalle: esimerkiksi ennalta sovittuun sisätilaan tai lähistöllä olevaan kiinteistöön.
Kokoontumispaikalta ei saa poistua ilman kokoontumispaikan vastuuhenkilön lupaa. Toimintaa kokoontumispaikalla johtaa kiinteistön turvallisuushenkilöstö. Turvallisuushenkilöstö tiedottaa tilanteen edistymisestä ja ilmoittaa milloin kiinteistöön saa palata.
Muistettavia asioita kokoontumispaikalla:
- mahdollisista loukkaantuneista huolehtiminen, ilmoitettava turvallisuushenkilöstölle
- liikuntarajoitteisista tai muuten vajaakuntoisista huolehtiminen
- ilmoitettava, mikäli tietää jonkun jääneen sisälle
Varakokoontumispaikka
Mikäli kokoontumispaikka ei ole turvallinen, niin siirrytään suojelujohdon erikseen määrittämään turvalliseen varakokoontumispaikkaan. Myös viranomaiset osoittavat tarvittaessa suojapaikat pidempiaikaista suojautumista varten.
Liikuntarajoitteisen avustaminen hätätilanteessa
Liikuntarajoitteisten henkilöiden poistuminen rakennuksesta hätätilanteessa voi olla vaikeaa ja hidasta. Pyri auttamaan heitä mahdollisuuksiesi mukaan.
- Huomioitavia asioita autettaessa liikuntarajoitteista henkilöä poistumisessa
-
- Auta liikuntarajoitteista poistumaan omien kykyjesi mukaan.
- Huolehdi auttamastasi henkilöstä myös ulospääsyn jälkeen.
Vesivahinko
- Toimintaohjeet
-
- Katkaise sähköt vuotokohteesta ja sen läheisyydestä.
- Tyrehdytä vuoto esim. sulkemalla veden pääsulku, jos mahdollista.
-
Ilmoita asiasta välittömästi:
- huoltomiehelle: Lassila ja Tikanoja Oy, puh. 010 6367000, päivystys 010 6367000
- Tarvittaessa ota yhteys hätänumeroon 112.
- Veden pääsulku: Quantum-rakennuksessa, kellarikerroksessa, hallintosiiven alapuolella huoneessa p.093
- Sähköpääkeskus: Quantum-rakennuksen puoleisessa päädyssä, kellarikerroksessa tila nro h.K-07.2
- Mikäli vesivaara uhkaa rakennuksen ulkopuolelta
-
- Ilmoita kiinteistönhoidolle ja tarvittaessa hätäkeskukseen 112.
Väkivallan uhatessa
Aseettomassa uhkaustilanteessa, toimi seuraavasti.
- Käyttäydy rauhallisesti ja pyri rauhoittamaan henkilö omalla käytökselläsi.
- Varmista, ettet käännä selkääsi tai ajaudu nurkkaan, jotta sinulla on aina pakotie uhkaavasti käyttäytyvän henkilön läheisyydestä.
- Mahdollisuuksien mukaan pyydä apua.
- Pakene ja auta muita pakenemaan paikalta
Pidä huolta omasta turvallisuudestasi. Pyri ohjaamaan uhkaava henkilö paikkaan, jossa hän ei voi olla vahingoksi muille. Tapauksen jälkeen ilmoita tapahtuneesta tarvittaessa poliisille.
Jos uhkaavalla henkilöllä on ase, toimi seuraavasti.
- Älä tee vastarintaa.
- Tee vain mitä uhkaaja käskee.
- Pyri mahdollisuuksien mukaan varoittamaan muita.
- Ovien sulkemisella voidaan rajoittaa henkilön kulkua kiinteistössä.
- Tilanteen jälkeen, soita 112, jotta paikalle saadaan ammattiapua mahdollisimman nopeasti. Kuuntele ohjeita ja toimi niiden mukaan.
Jokainen uhkaus ja havainto mahdollisesta uhkatilanteesta on otettava vakavasti ja niistä on ilmoitettava välittömästi poliisille. Omalla käyttäytymisellä voi olla mahdollista vaikuttaa tilanteen kehittymiseen, ota siksi kaikki uhkatilanteet vakavasti ja pyri rauhoittamaan jo alkaneet tilanteet.
Pommiuhka
Pommiuhkaus on usein perätön ja häiriintyneen ihmisen tekemä, mutta se on silti aina otettava vakavasti ja jokaisesta uhkauksesta tulee ilmoittaa poliisille. Tärkeää tilanteessa on säilyttää oma maltti ja rauhallisuus.
Kun uhkaus tulee puhelimitse
- Pysy rauhallisena. Pitkitä puhelua.
- Tee muistiinpanoja. Kirjoita uhkaus sanatarkasti muistiin.
-
Kysele kysymyksiä.
- Missä pommi on?
- Miltä pommi näyttää?
- Milloin pommi räjähtää?
- Miksi?
- Pyri saamaan työtoverin huomio jo puhelun aikana, jotta hän voisi tiedottaa turvallisuudesta vastaavaa jo puhelun aikana.
-
Kiinnitä huomiota soittajan puhetyyliin ja äänen sävyihin.
- Onko hänen puheestaan havaittavissa murteita tai muita erityispiirteitä?
- Onko hän kiihtynyt?
- Lukeeko hän viestin paperilta?
- Kuuntele myös taustaääniä (esimerkisi liikenne tai taustalla käytävät keskustelut).
- Puhelun jälkeen tiedota asiasta oman tilasi ja kiinteistön turvallisuudesta vastaavia henkilöitä (ks. Turvallisuushenkilöstö-luku).
- Mikäli tämä ei ole mahdollista, soita välittömästi poliisille 112 ja toimi sieltä saatujen ohjeiden mukaisesti.
Epäilyttävä esine tai uhkauskirje
- Älä koske esineeseen.
- Mikäli kyseessä on kirje tai muu vastaava, jota jo olet käsitellyt, paina mieleesi kohdat, joihin olet koskenut, ja sijoita kirje esimerkiksi muovitaskuun.
- Ilmoita välittömästi oman tilasi ja kiinteistön turvallisuudesta vastaaville henkilöille (ks. Turvallisuushenkilöstö-luku) sekä poliisille hätänumeroon 112.
- Eristä aluetta mahdollisuuksien mukaan. Pidä mielessä tuleva mahdollinen poliisitutkinta (sormen- ja kengänjäljet ensiarvoisia todisteita).
- Älä hätäänny. Toimi poliisin sekä turvallisuushenkilöstön ohjeiden mukaisesti.
Yleinen vaaramerkki
Yleinen vaaramerkki on minuutin pituinen nouseva ja laskeva äänimerkki tai viranomaisen kuuluttama varoitus. Nousevan sekä laskevan jakson pituus on 7 sekuntia. Yleinen vaaramerkki tarkoittaa väestöä uhkaavaa välitöntä vaaraa.
Vaara ohi -merkki on yhden minuutin mittainen tasainen äänimerkki. Se on ilmoitus siitä, että uhka tai vaara on ohi.
- Toimi näin kuultuasi yleisen vaaramerkin
-
- Siirry sisälle. Sulje ovet, ikkunat ja ilmastointi.
- Avaa radio ja odota ohjeita.
- Vältä puhelimen käyttöä, etteivät linjat tukkeudu.
- Älä poistu alueelta ilman viranomaisten kehotusta.
Kaasuvaara
- Kaasuvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki
- Toimi seuraavasti
- Jos olet sisätiloissa ja haistat kaasua:
- pysyttele sisällä, hakeudu yläkerroksiin, kuuntele radiosta lisätietoja
- paina märkä vaate suun eteen ja hengitä sen läpi
- Jos olet ulkona, kun haistat kaasua etkä pääse sisälle:
- kiirehdi kaasupilven alta sivutuuleen
- pyri mahdollisimman korkealle, esimerkiksi mäen päälle
- Lisätietoja kaasulta suojautumiseksi
-
- Pysäytä ilmastointilaitteet ja sulje ovet sekä ikkunat tiiviisti.
- Voit sulkea ja teipata myös sisäovet ja pysytellä tuulen alapuolisissa tiloissa.
- Kaasun hajun tuntiessasi voit hengittää kostean, huokoisen kankaan läpi.
- Viranomaiset ilmoittavat radiossa tai kaiutinautoilla milloin myrkkypilvi on haihtunut. Tuuleta sisätilat sen jälkeen huolellisesti.
Säteilyvaara
Säteilyvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki.
Mene sisälle.
- Sulje ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmastointi.
- Talon keskiosissa ja kellarissa on paras suoja. Ota joditabletit vasta viranomaisen kehotuksesta (joditabletteja tulisi olla 2/henkilö).
Vältä ulkona liikkumista
Lisäohjeet
Lisäohjeita saat kaupunkisi pelastusviranomaisilta, tiedotusvälineistä sekä Yleisradion teksti-TV:n sivulta 867. Tietoa saat myös Säteilyturvakeskuksen Internet-sivuilta osoitteesta www.stuk.fi ja pelastustoimen sivuilta www.pelastustoimi.fi.
Sähkökatkot
Sähkökatkon sattuessa turvavalot jäävät palamaan.
Toiminta sähkökatkon aikana
Sähköt katkeavat toimitilasta, mutta yleisten tilojen valot toimivat edelleen
- Jos mahdollista, tarkista sulakkeet toimitilan omasta ryhmäkeskuksesta.
- Mikäli ongelma ei ratkennut, niin ota yhteys kiinteistöhuoltoon (puh. 010 6367000).
Sähköt katkeavat sekä toimitilasta että yleisistä tiloista
- Käytä taskulamppua
- Tarvittaessa opasta muita
Väestönsuojelu
Väestönsuojan tarkoitus on suojella ihmisiä sortumilta, räjähdyspaineelta, sirpaleilta, kaasuilta, säteilyltä ja tulipaloilta. Kiinteistössä on 2 väestönsuojaa. Jokaiselle väestönsuojalle on suositeltavaa valita väestönsuojanhoitaja ja hoitajan apulainen. Kiinteistön väestönsuojanhoitajien on hyvä opetella väestönsuojan laitteiden käyttö ja suojan käyttökuntoon laitto.
Kiinteistössä on 2 väestönsuojaa:
Sijainti | Suojaluokka | Pinta-ala | Suojapaikkoja | Varusteiden sijainti |
---|---|---|---|---|
Kasvimuseon kellarikerros | S1 | 77 m² | 102 | |
Kasvimuseon kellarikerros | S2 | 121 m² | 161 |
Yksi kiinteistön väestönsuojista on luokkaa S1. Suojaluokan S1 väestönsuoja on uudempi suoja, joka on rakennettu vuoden 1971 jälkeen. Tässä suojamallissa on mahdollista viipyä pitkiä aikoja. Suojassa on käsikäyttöinen tai koneellinen ilmanotto, joka on varustettu esisuodattimella ja aktiivihiili-hiukkassuodattimella.
Yksi kiinteistön väestönsuojista on luokkaa S2. Suojaluokan S2 väestönsuoja on uudempi suoja, joka on rakennettu vuoden 2011 jälkeen. Tässä suojamallissa on mahdollista viipyä pitkiä aikoja. Suojassa on käsikäyttöinen tai koneellinen ilmanotto, joka on varustettu esisuodattimella ja aktiivihiili-hiukkassuodattimella.
Viranomaiset antavat ohjeita radiossa, jos on siirryttävä yleisiin väestönsuojiin ja tiedon siitä, mihin yleisistä väestönsuojista ihmiset siirtyvät. Siirtyminen väestönsuojiin tapahtuu siis aina viranomaisten kehotuksesta. Normaaliaikana tapahtuvat onnettomuudet eivät yleensä koskaan edellytä väestönsuojaan suojautumista, vaan sisälle suojautuminen riittää. Yleisissä väestönsuojissa on Suomessa yhteensä 110 000 suojapaikkaa.
Irtaimiston säilytys
Erilaisten tavaroiden säilyttämisestä voi aiheutua tulipalon syttymisen tai leviämisen vaara, turvallisen poistumisen estyminen hätätilanteessa sekä tulipalon sammuttamisen vaikeutuminen.
Rakennuksen uloskäynnit on aina pidettävä kulkukelpoisina ja esteettöminä.
- Uloskäytävät, porrashuoneet, sisäiset käytävät ja varastojen kulkureitit
-
- Ei saa säilyttää mitään tavaraa.
- Rakennusten alla tai läheisyydessä
-
- Ei saa säilyttää helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa rakennusten seinustoilla, mm. roska-astiat, pahvipinot ja kuljetuslavat
- Huom!
-
- Pelastusviranomainen voi yksittäistapauksissa antaa poikkeuksia, esimerkiksi säilytettäväksi isomman määrän tai sallia säilytyksen eri paikassa tai rajoittaa säilytystä, jos turvallisuus sitä vaatii